En oikein tiedä, miten olisin suhtautunut lasten juttuihin tarhasta. Jäbä kehuu, kuinka on kivaa ja leikkii sen ja sen kaa ja on hyvää ruokaa ja kaikki hyvin. Välillä sanoo, että oli äitiä ikävä päivän aikana.

Pupu taasen kertoo tarinoita kiusaamisesta (saattaa kyllä olla ihan itsekin agitoija ja omalla käytöksellään viestiä että on ok...) ja kiukkuisesta opettajasta. Kun kysyin, kysyikö opettajalta miksi tämä on niin kiukkuinen sanoi ettei uskalla, ettei opettaja suutu pahemmin. Tämä on hänen viimeinen vuotensa tarhassa, ja toki toivon että reppuun tarttuisi mukavia muistoja elämään. Tunnen kyseisen opettajan muuta kautta ja tiedän, että hän on hiukan totinen. Kuri meillä on kotonakin, mutta myös höpsöttely osataan. Ehkä se on se, mikä tarhassa puuttuu.

Kyllä lasten jutut on saaneet miettimään, millainen opettaja sitä itse on työssään. Alunperin en hakenut lapsia omaan tarhaani, koska ajattelin että Pupun kanssa voisi tulla ongelmia. Ja jos olisivat olleet samassa, niin se olisi tarkoittanut että vain minä kuljetan ja otan vastuun lasten hoitopäivistä. Nyt molemmat joutuvat osallistumaan yhtä lailla, mikä on hyvä. No, ehkäpä Pupu alkaa jossain vaiheessa kotiutumaan. Ystäviä hänellä ainakin tarhassa jo on.